Juniori BJJ

Jyväskylän Fight Clubin junnutoiminta 

(Jacarezinhos, suom. Pikkualligaattorit)

Junnu BJJ, eli junioreiden brasilialainen jiujitsu on monipuolisesti motoriikkaa, fyysistä kuntoa, sekä sosiaalisia taitoja kehittävää liikuntaa. Junnu BJJ sopii peruskouluikäiselle lapselle sukupuolesta ja aiemmasta harrastustaustasta riippumatta. Suunnittelemme junioreiden harjoitukset ikäryhmän tarpeet ja kyvyt huomioiden, sekä tarvittaessa teemme pienryhmäjakoja. Harjoituksissa opetellaan lajin perusliikkeiden, sidontojen, käännösten ja alasvientien lisäksi hallitusti lajiin kuuluvia nivel-lukkoja, sekä kuristuksia, ja niihin reagoimista. Pienten ryhmässä ja peruskurssilla opetus tapahtuu pääosin erilaisina toiminnallisina harjoituksina (pelit). Molempien ikäryhmien treeneissä harjoitellaan lukkojen sekä kuristusten alkeita ja vastustajalle luovuttamista(taputtamista), niistä opitaan lisää myöhemmin kokeneiden treeneissä.

Jyväskylän Fight Clubin junnuryhmässä kannustamme kaikkia kisaamiseen, mutta kilpaileminen ei ole edellytys harrastamiselle. Aktiivisesti kisaavien ja treenaavien harrastajien lisäksi meillä on myös kerran viikossa harrastavia junnuja, joilla rinnalla kulkee esim. jokin toinen laji. 

Vyöhön kerrytetään natsoja(raitoja) osaamisen ja harrastusaktiivisuuden merkiksi ja neljän natsan kerryttämisen jälkeen siirrytään uudelle vyöarvolle, jolloin vyön väri vaihtuu. Junioreilla salillamme on käytössä seuraavat vyöarvot: valkoinen, harmaa, keltainen, oranssi ja vihreä. Natsoja ja vöitä myönnetään puolivuosittain kauden päättävissä graduointitreeneissä jotka järjestetään touko- ja joulukuussa.

Junioireiden treenien vastuuvetäjinä toimivat Esa-Pekka Lahnalampi (BJJ ruskeavyö) ja Teemu Hyytiäinen (BJJ purppuravyö), sekä heidän lisäkseen useampi apuvetäjä. Vöiden myöntämisestä vastaa loppukädessä mustavyö Janne Maunonen. Junioritoiminnan käytännön asioista vastaa seuran hallituksessa Ninna-Maria Vahla

Jyväskylän Figth Clubin junnutreenit:

Sunnuntaisin klo 13:00-14:00 pienten ryhmän kokeneet (6-9v) ja peruskurssit(molemmat ikäryhmät). Vetäjät: Esa-Pekka & Vili

Sunnuntaisin klo 14:00-15:30 isojen ryhmä (10-14v->) kokeneet. Vetäjänä: Teemu

Keskiviikkoisin klo 16:30-17:30 kokeneet (molemmat ikäryhmät). Vetäjänä: Teemu

Näiden lisäksi aktiivisesti kisaaville junioreille on mahdollista treenata toisinaan aikuisten kisaryhmän treeneissä maanantaisin.

Junioreiden peruskurssit:

Peruskurssit alkavat puolivuosittain helmikuussa ja syyskuussa (syys/kevätkausi). Helmikuusta alkava päättyy toukokuun loppuun ja syyskuussa alkava peruskurssi päättyy joulukuussa. Peruskurssi on sunnuntaisin klo 13-14. Peruskurssin jälkeen voi alkaa käydä seuraavalla kaudella sunnuntaitreenien(pienten/isojen ryhmä) lisäksi myös keskiviikon kokeneiden treeneissä klo 16:30-17:30. 10-vuotiaat ja sitä vanhemmat siirtyvät peruskurssin jälkeen käymään sunnuntaisin isojen ryhmässä klo 14-15:30

Junioreiden harrastusmaksu on 100e/kausi. Kevätkausi tammi-kesäkuu ja syyskausi heinä-joulukuu. 

Lisäksi seuran jäsenmaksu junnuilta on 10e/vuosi

Harrastusvarusteiksi tarvitset peruskurssille kevyen liikkumiseen soveltuvan vaatetuksen esim. t-paita ja shortsit, pienen pyyhkeen(jalat pestään ja kuivataan aina ennen tatamille menoa), sekä sisäkengät(sandaalit tai tossut) pukuhuonetiloista tatamille siirtymiseen. Huomaathan että vaatteissa ei saa olla taskuja, vetoketjuja tai muita teräviä osia. Peruskurssin jälkeen tarvitset lisäksi Gi:n/Bjj-kimonon, sekä valkoisen vyön. Gi on judopukua muistuttava, mutta kevyempi kamppailuasu. Gi:n lisäksi suosittelemme myös hammassuojien käyttöä. Harjoittelemme kokeneiden treeneissä myös NoGi-varustuksessa, johon kuuluu teknistä materiaalia oleva paita(rashguard) ja housut(spatsit), näiden sijaan varusteiksi soveltuu myös mitkä tahansa sisäliikuntavaatteet, joissa ei ole taskuja, vetoketjuja tai teräviä osia.

Kynnet tulee huolehtia aina lyhyiksi ennen harjoituksia, korut ja mahdolliset lävistykset tulee poistaa.

Tiedustelut:

juniorit@jklfightclub.com

Huom. junioreiden harrastusmaksu- ja laskutusasioissa olethan yhteydessä laskutukseen:

laskutus@jklfightclub.com