Erasmus+ Sport -liikkuvuushanke

Miten hyvästä ohjaajasta tulee vielä parempi?

Jyväskylän Fight Clubilla haluamme kehittää ohjaajiemme osaamista ja sen tueksi olemme saaneet rahoituksen Erasmus+ Sport -liikkuvuushankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa ohjaajiemme valmennusosaamista ja hakea uusia näkökulmia kansainvälisiltä kamppailuseuroilta.

Hankkeen aikana kuusi ohjaajaamme pääsee tutustumaan kolmen eurooppalaisen seuran toimintaan Saksassa, Irlannissa ja Hollannissa. Vierailujen aikana perehdytään muun muassa BJJ- ja lukkopainivalmennukseen, junioritoimintaan sekä naisten harjoittelun kehittämiseen.

Mitä muualla tehdään eri tavalla? Miten harjoituksia suunnitellaan? Millä tavoin erilaiset harrastajat huomioidaan? Näihin kysymyksiin lähdemme hakemaan vastauksia muilta kamppailusaleilta.

Kaikkein tärkeintä ei kuitenkaan ole itse matka, vaan se, mitä sieltä tuodaan mukana takaisin. Tavoitteena on jakaa opit koko seuran käyttöön ja kehittää yhdessä toimintaa, joka palvelee mahdollisimman hyvin kaikkia harrastajiamme. Jaamme kokemuksia matkan varrelta tällä nettisivulla sekä somessa, joten kannattaa seurata mukana!

Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Erasmus+ Sport -liikkuvuushankkeen tavoitteena on lisätä seurassa vapaaehtoisena toimivien ohjaajien valmiuksia niin, että he osaisivat suunnitella, toteuttaa ja arvioida harjoituksia ammattimaisemmin, huomioiden yksilölliset tarpeet sekä modernit lajikohtaiset menetelmät.

Hankkeessa toteutetaan kolme kansainvälistä job shadowing -jaksoa Saksassa, Irlannissa ja Alankomaissa. Matkoille osallistuu yhteensä kuusi ohjaajaa, jotka seuraavat paikallisten seurojen valmennusta käytännössä, keskustelevat valmentajien kanssa ja keräävät uusia ideoita oman seuran toiminnan kehittämiseen. Jaksojen aikana paneudutaan mm. siihen, miten tekniikoita opetetaan tehokkaasti ja miten erilaiset oppijat huomioidaan harjoittelussa.

Hankkeen myötä Jyväskylän Fight Club saa käyttöönsä uusia valmennusmenetelmiä ja näkökulmia sekä arvokkaita verkostoja tulevaisuutta varten. Hankkeen aikana tehdyt havainnot ja opit kootaan tänne nettisivuille kaikkien kiinnostuneiden saataville.

Hankkeen nimi Ohjaajasta valmentajaksi – Kamppailu-urheiluseura Fight Club Jyväskylä ry:lle työkaluja kehittymiseen Euroopan huipuilta
Toteutusaika 1.6.2026–30.11.2027
Rahoitus Opetushallitus, Erasmus+ Sport
Osallistujat 6 Jyväskylän Fight Clubissa vapaaehtoisena toimivaa treenien ohjaajaa
Vaihtokohteet
  • BJJ/lukkopainitreenien ohjaajat (2 kpl): Munich MMA, Saksa
  • Junnutreenien ohjaajat (2 kpl): East Coast Jiu Jitsu Ireland Academy, Irlanti
  • Naisten treenien ohjaajat (2 kpl): Brazilian Jiu Jitsu Academy Amsterdam, Alankomaat
Euroopan unionin osarahoittama Euroopan unionin osarahoittama

Hanke on rahoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman tuella. Tässä julkaisussa esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan julkaisun laatijan vastuulla eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä. Euroopan unioni tai EACEA eivät vastaa julkaisun sisällöstä.