Jyväskylän Fight Clubin Venla Luukkonen on tehnyt historiaa voittamalla Brasilialaisen Jiu-Jitsun mustien vöiden maailmanmestaruuden painoluokassa yli 79,3 kg. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Kalifornian Long Beachilla otellussa finaalissa Venla kukisti brasilialaisen vastustajansa Andréa Mc Comb Pereiran käsilukolla. Venla lunasti finaalipaikkansa voittamalla ensimmäisessä ottelussaan Leticia Seguetto Tanabe Lallin.
Venla otteli myös mustavöisten naisten avoimessa sarjassa, voittaen ensimmäisessä ottelussaan Leanna Dittrichin ja häviten toisella kierroksella kaksinkertaiselle maailmanmestarille Bea Mesquitalle.
Venlan kulta on paitsi Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus mustavöisistä, mutta samalla myös Suomen ensimmäinen mustavöisten kultamitali Kansanvälisen Brasilialaisen Jiu-jitsun Liiton (IBJJF) arvokilpailuista. Hän on myös ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saavuttanut lajin mustan vyön. Viime vuonna Venla voitti maailmanmestaruuden vyöluokkaa alempana ruskeissa vöissä, mutta tämänkertaisen mestaruuden hän saavutti lajin korkeimmalla tasolla.
Fight Clubia MM-kisoissa edustivat myös ruskeavöinen Hanna Hirvonen ja purppuravöisissä otellut Elina Tolonen, jotka molemmat joutuivat taipumaan kovien otteluiden jälkeen ensimmäisellä kierroksella.
Fight Club onnittelee tuoretta maailmanmestaria!