NoGi SM-kisoista menestystä Fight Clubille

Eilen oteltiin Helsingissä No gi -lukkopainin suomenmestaruuksista. Elina Tolonen sijoittui sinivöisten naisten -66,5 kg sarjassa SM-pronssille. Hanna Hirvonen edusti naisten Eliten avoimessa sarjassa, ja otteli upeasti finaalissa itselleen SM-kultaa sekä sai samalla bjj-liiton sponsoroimana lentoliput kesäkuun lopulla Roomassa järjestettäviin No gi -Euroopan avoimiin kisoihin. Fight Club onnittelee molempia!

Elina Toloselle ADCC SM-pronssia

Tänään oteltiin ADCC-lukkopainin SM-kisat Tampereella. Jyväskylän Fight Clubia edustivat amatöörisarjoissa Juho Poutamo ja Tapani Neuvonen sekä kokeneiden sarjoissa Slava Liukonen ja Elina Tolonen. Paljon hienoja suorituksia, mutta kaikki edustajat joutuivat taipumaan ensimmäisissä matseissa. Elina pääsi kuitenkin pronssiotteluun, josta nappasi itselleen hienosti SM-mitalin heel hookilla. Onnea Elina!

Basement Beatdown – Naistenpäivä tulokset

Basement Beatdown – Naistenpäivä jatkoi kunniakkaasti Tyttöjenillan linjaa, ja tarjosi kahdeksan loistavaa shootomatsia. Alla tulokset. Tarkemmat kuvaukset matseista voi lukea täältä ja matsivideot tulevat lähiaikoina klubin Youtube-kanavalle. Kiitos kaikille osallistujille, yleisölle, sponsoreille sekä tuomareille ja talkooporukalle! Jenna Roivas, GB Gym vs. Satu Luukkonen MMA Utti voittaja: Jenna Roivas pisteillä Anni Sillanpää, GB Gym vs. Laura […]

Basement Beatdown – Naistenpäivä otteluparit

2.3. lauantaina juhlitaan Jyväskylän Fight Clubilla lähestyvää naistenpäivää shooton amatööriotteluillan merkeissä. Luvassa on jälleen kahdeksan ottelun verran kamppailu-urheilua! Illan otteluparit (päivitetty 1.3.): Jenna Roivas GB Gym (0-0-0) vs Satu Luukkonen MMA Utti (0-1-0) -65 kg Anni Sillanpää GB Gym (0-0-0) vs Laura Tapiola MMA Utti (0-1-0) -65 kg Sandra Roos GB Gym (0-0-0) vs Sanna […]